Rotu Suomessa




Ensimmäinen Sao Miguelin Fila tuotiin Suomeen kennelimme toimesta vuonna 1997 (uros: Raid dos Acores). Olimme tehneet pitkää valmistavaa työtä rodun parissa jo sitä ennen, hankkimalla tietoa ja luomalla kontakteja Azoreille. Perehdyttyämme rotuun, sen ominaisuuksiin ja työtapaan, vakuutuimme halustamme tehdä työtä tämän ainutlaatuisen työkoiran kanssa. Hankimme koiramme Mr. Antonio Jose Amaralilta, jonka kasvatustyö rodun parissa on ylitse muiden (katso pääkohdasta "Sao Miguelin fila, Azorien saarten työkoira: Taustaa").
Seuraava hankintamme oli narttu, Ronda dos Acores, vuonna 1999. Mainittakoon myös, että ennen varsinaisen kenneltoimintamme alkamista halusimme esitellä filamme myös näyttelypuolella. Koiriemme ulkoisesta laadusta kertoo sekin, että molemmat voittivat maailmanmestaruuden tällä saralla. Itse oleellisin ja tärkein asia, työominaisuus, mitataankin sitten aivan käytännön työssä isännän kanssa. Koiriemme työn laatu on ehdottomasti tärkein mittapuu, jonka mukaan arvioimme omaa kenneltyötämme, sen rinnalla muut meriitit ovat toisarvoisia.
Teetätimme näillä kahdella tuomallamme filalla pennut ja ensimmäinen pentue (8 pentua) syntyi Suomeen lokakuussa 2000. Toinen pentue (5 pentua) tällä samalla yhdistelmällä syntyi joulukuussa 2001. Näin ollen Suomessa on tällä hetkellä rekisteröitynä yhteensä 15 Sao Miguelin Filaa.
Helmikuussa 2002 kennelimme kolmas ulkomaan tuonti, noin kolmen kuukauden ikäinen uros, Nico, saapui suoraan Azoreilta Suomeen!


Kokemuksia pentujemme
työskentelystä

Paimennusvietti näkyy jo pienessä
Yksi ensimmäisen pentueen uroksista (Auto de Fe Boomslang) työskentelee luomutilalla Virroilla, jossa on sekä lehmiä että kuttuja. Tullessaan 12-viikkoisena uuteen kotiinsa, paimennusvietti näkyi jo heti selvästi. Emäntääkään ei meinattu päästää yksin edes vessaan käymään! Lasten kanssa se on tullut heti hyvin toimeen, vaikka aluksi juoksikin koko ajan lasten vieressä jaloista näykkien. Lapsilta näin ollen kiellettiin takaa-ajot ja muut villiinnyttävät leikit pennun kanssa, koska touhu meni silloin liian rajuksi.
Paimennuskokemusta on karttunut lehmien ja kuttujen kanssa ja oppia on otettu kantapään kautta, kuinkas muutenkaan! Sen innokkuutta työhönsä ei kuitenkaan karistanut se, että se saattoi samankin päivän aikana joutua lehmän potkaisemaksi ja kutun puskemaksi. Lehmän potku muovasi sen kieleenkin pysyvän piparkakkureunuksen! Jonkin aikaa se oli miettinyt kokemaansa ja jatkanut sitten entisellä innolla, tosin hieman varovaisemmalla tyylillä. Se osaa näykätä paimennettaviensa takajaloista niitä satuttamatta. Isäntäväki on huomannut pennun omaavan rodullensa tyypillisiä luonteenpiirteitä: nopeasti oppiva, innokas, työteliäs ja seurallinen. Mukana on myös vahtityön edellyttämää epäluuloisuutta kun paikalle saapuu vieraita.

Sonnien kaverit
Kolme narttupentuamme (niin ikään ensimmäisestä pentueestamme: (Auto de Fe:n Jeanne, Pimiko ja Theodora) pääsivät hieman alle puolivuotisina sonnikarjatilalle Miehikkälään. Pennut tottuivat uusiin omistajiinsa jo parissa päivässä. Toisesta päivästä lukien pennut ovat asuneet navetassa juottamon puolella ja kulkevat mukana navettatöissä. Pennut mm. hätistävät sonnien päitä pois ruokintapöydän puolelta lakaisun ajaksi, turvasta puraisu tehoaa hyvin isoonkin eläimeen.
Pennuille on opetettu oman alueen rajoja kiertämällä peltojen reunoja. Paimennushommat aloitettiin luonnollisesti vasikoiden kanssa. Jo ensimmäisellä kerralla yksi pennuista toimi aivan oikein, käveli rauhallisesti perässä silloin kun vasikka kulki eteenpäin ja näykkäsi tarvittaessa säärestä.
Pennut ovat osoittautuneet erittäin uteliaiksi, seurallisiksi ja kontaktihakuisiksi, ja sen vuoksi ovat olleet erittäin otollisia oppijoita. Myös tarvittavaa luonnetta ja rohkeutta sonneja paimennettaessa kyllä löytyy. Pennut myöskin hälyttävät kaikista oudoista äänistä ja vieraista ihmisistä, joten vahtiaineksiakaan ei puutu!
Noin puolitoistavuotisina pentujen osaaminen on karttunut monella osa-alueella ja tulee tietenkin iän ja harjoittelun myötä karttumaan edelleenkin. Ne osaavat kohtalaisen hyvin ajaa mullit ulos navetasta ja laitumelle. Tässä vaikeinta on saada mullit ensin ulos karsinasta jossa ne ovat tottuneet olemaan. Pitää onnistua kiertämään täydessä karsinassa kaikkien taakse, ja siinä tarvitaan vielä välttämättä opastusta.
Theodora on tässä hommassa taitavin, se on kyllä harjoitellutkin asiaa muita enemmän. Sillä on parhaiten kykyä raivata jumitustilanteet. Mutta kyllä sama työ onnistuu myös muiltakin, esim. Jeannekin hyvin tajuaa mikä on homman nimi. ƒskettäin se ajoi ensikertalaiset laitumelle. Sille ei tarvinnut muuta sanoa kuin "aja ne ulos", ja sen jälkeen se painosti jokaista vuorollaan liikkeelle ja ulos karsinasta, näykkäsi jokaisen koivesta (tai kyljestä kun piti saada suunta kääntymään) kun muuten lauma ei liikkunut. Onnistui myös käännyttämään takaisin navettaan yrittävät silkalla asenteella ja metelillä. Ja samoin laitumen laidalla kun porttia ei oltu vielä suljettu, pomppasi heti pois yrittävän eteen ja käännytti sen takaisin.
Filat osaavat myös ajaa karjan vastaavasti laitumelta takaisin navettaan ja käyvät vielä oma-aloitteisesti tarkistuskäynnin laitumelle varmistamaan jäikö ketään matkalle. Tarkistaminen tuntuu olevan kaikista luontaisinta Nicolle, mutta kyllä toisillakin on kiinnostusta vielä käydä katsomassa onko laidun varmasti tyhjä. Nico saapui Miehikkälän tilalle viime helmikuussa Azoreilta ja aloitti viime kevään mittaan oman työuransa kolmen nartun rinnalla.
Filat osaavat myös ohjata mulleja karja-autoon. Tämä on erityisesti Theodoran juttu. Siinä pitää olla kanttia uhkailla kunnolla, ja ajettavat ovat jo isoja sonneja, noin puolitoistavuotiaita. Eivät oikeastaan enää "mulleja".
Filat osaavat myös vahtia avointa karsinan tai laitumen porttia, niin etteivät mullit pääse enää muuttamaan mieltään ja tulemaan takaisin. Ne kykenevät myös jo pysäyttämään mullin, tai ainakin yrittävät parhaansa - eihän mikään aina onnistu!
On ollut mukava huomata kuinka filojen "sanavarasto" on karttunut, nimenomaan navettasanasto. Ne ymmärtävät mikä on juottamo, missä on keskiovi tai päätyovi. Pitää vain jaksaa puhua. Ne osaavat myös lisätä painostusta ja vauhtia käskettäessä, ja ajaa nimenomaan sitä eläintä jota osoitetaan. Ovat myös oppimassa mitä tahdotaan kun sanotaan "rauhassa": vähemmän meteliä, vähemmän painostusta. "Riittää" alkaa myös hahmottua, onneksi! Alussa kun olivat niin innokkaita että koira piti väkisin raahata pois navetasta kun työ oli tehty.
Koirilla on nyt kesällä oma ulkotarha, jossa ne viihtyvät hyvin, paitsi silloin kun joku toinen niistä viedään paimennushommiin ja itse ei pääse. Jeanne onnistui kerran ahtautumaan tarhan portin välistä ja tuli perässä laitumelle. Oli kyllä matkalla tyhjentänyt kissan ruokakupin, mutta sen jälkeen tuli suorinta tietä sinne missä mullit olivat.
Filat ovat olleet muutaman tunnin kerrallaan jokainen vuorollaan laitumella mullien kanssa, totuttelemassa ajatukseen ettei koko ajan tarvitse aktiivisesti paimentaa vaikka mullit ovatkin vieressä. Vaikuttaa ilmeisen rauhoittavasti. Erityisesti Pimiko tykkää hoitaa vahdin hommia laitumella.

Ikä ei este sopeutumiselle
Urospentumme Auto de Fe Krakatau lähti noin 9 kuukauden iässä nautakarjatilalle Viljakkalaan, jossa se ensimmäistä kertaa pääsi kontaktiin karjan kanssa. Myöhäinen pentuikä ei näyttänyt olevan mikään este sen sopeutumiselle. Jo hyvin pian saavuttuaan, se aloitti vaistonvaraisesti paimennustyön. Työ on ollut hyvin oma-aloitteista ja isäntäväki on selvästi huomannut pennun ymmärtävän missä sen apua kaivataan. Krakatau oli hyvin pian saavuttuaan mm. käynyt hakemassa karkuun päässeet vasikat ulkoa aivan oma-aloitteisesti ilman että sitä oltiin pyydetty tekemään niin. Krakatau asuu myös navetassa karjan kanssa ja käy joka ilta tarkistuskierroksella varmistamassa että jokainen on varmasti paikalla. Kutsumattomia vieraita tuskin saapuu tämän vahdin reviirille.

Toisen pentueen filat
Toisen pentueemme kaikki viisi pentua pääsivät nautakarjatiloille töihin, ja jäämme odottelemaan kuulumisia heidän työskentelystään kunhan ehtivät hieman varttua. Tulevan syksyn mittaan tulemme päivittämään uutta tietoa sekä myös työkuvia!

Maatilojen palaute filoista
Kaiken kaikkiaan palaute pennuistamme on ollut hyvin vakuuttunutta ja tyytyväistä. Työ on puhunut puolestaan ja filaa ollaan pidetty todellisena luonnonlahjakkuutena. Olemme hyvin tyytyväisiä voidessamme tarjota suomalaisille maatiloille toimivan työkoiran ja haluamme tässä välissä myös kiittää pentumme hankkineita tilallisia ennakkoluulottomasta suhtautumisesta tähän harvinaiseen rotuun.

Kennelimme pentuvälitys ja
tulevaisuuden suunnitelmat


Kenneltoimintamme ollessa alullaan teetämme pentueita kysynnän mukaan, joten mikäli olet kiinnostunut hankkimaan pennun meiltä, otathan siinä tapauksessa yhteyttä. Lisää pentuvälityksestä ja siihen liittyvästä löydät pääsivumme Pentuvälitys-kohdan alta.
Pentujemme vahvat työnäytöt osoittavat sen, että vahva paimennusominaisuus on filan synnyinlahja eikä opetuksella aikaan saatu. Uskomme, että tälle rodulle löytyy varmasti jalansijaa Suomesta, kunhan vaan saamme levitettyä tietoa rodusta maatiloille. Tällä hetkellä koemme sen suurimmaksi haasteeksi työssämme.

Haluamme omassa työssämme vaalia samoja periaatteita ja lähtökohtia, joita myös azorilaiset kasvattajat vaalivat. Näistä tärkein on se, että filan tulisi pysyä myös jatkossa yhtä vahvana paimenena. Tämän vuoksi myymme pentujamme vain työkoiriksi karjanpaimennukseen ja vahtityöhön maatiloille emmekä lainkaan seura- tai harrastekoiriksi. Emme harrasta mitään näytöksiä tai muutakaan show-meininkiä kenneltyössämme, koska Sao Miguelin Fila on hiomaton maalaiskoira ja työkoira, jonka tulee saada myös pysyä sellaisena. Se on myös sen vahvuus.
Salonkikelpoista siitä ei toivottavasti ikinä tule.
1